Huhkojärvi, Keuruu

Akseli Gallen-Kallelan (1863–1931) Kullervon kirous -maalauksessa (1897–1899) esitetty maisema on paikannettavissa Keski-Suomeen, Keuruun Huhkojärvelle.

Gallen-Kallela Huhkojärvellä

Axel Gallén (vuodesta 1907 Akseli Gallen-Kallela) löysi Keski-Suomen Korpilahdelta ja Keuruulta häntä miellyttäneitä maisema- ja kansankuvauskohteeita. Keuruu muodostui Gallénille tärkeäksi paikaksi, ja hän teki paikkakunnalle kaikkiaan neljä maalausmatkaa. Matkoista ensimmäinen oli elokuussa 1884, toinen joulukuun lopusta 1886 kevääseen 1887. Kolmas Keuruun matka vuonna 1889 kesti yhtä lyhyttä Helsingin vierailua lukuun ottamatta juhannuksesta marraskuuhun. Neljäs ja viimeinen matka ajoittui syksyyn 1917. (Gallen-Kallela 2005.)

Huhkojärven, josta käytettiin Gallénin aikaan nimeä Jamajärvi, rannoille taiteilija saapui ensimmäisen kerran toisella Keuruun matkallaan. Hän vietti vuoden 1886 joulunpyhät mesenaattinsa G. A. Serlachiuksen luona Mäntässä, josta hän jatkoi matkaansa noin 30 kilometrin päässä Jamajärven rannalla sijainneelle Ekolan torpalle. (Pitkänen 2008, 24.) Gallén asui Ekolassa ja maalasi ahkerasti torpan asukkaita, pihapiiriä ja lähialueen maisemia.

Toisen kerran Gallén saapui Jamajärvelle kolmannella Keuruun matkallaan kesällä 1889. Tällä kertaa hän toi mukanaan myös ystävänsä ja opiskelutoverinsa Louis Sparren. Toverukset majoittuivat jälleen Ekolan torppaan, mutta kiertelivät sen läheisyydessä myös ainakin Jamanpään, Hulkkolan, Raiskinmäen ja Pitkälän taloissa. (Heinänen 2011, 54.) Tällä matkalla Gallén maalasi muun muassa teoksen nimeltä Jamajärvi (Maisema Jamajärveltä). Maisema toimi myöhemmin lähtökohtana maalauksen Erämaajärvi -nimiselle toisinnolle sekä useille Kullervon kirous -aiheesta tehdyille luonnoksille, grafiikan vedokselle sekä maalaukselle.

Gallén asui Ollilan taloon kuuluneessa Ekolan torpassa, joka sijaitsi Huhkojärven länsirannalla Ekolanniemessä. Gallén kirjoitti muistelmissaan (1924) elämästään ja työskentelystään Ekolassa.

Ekolan torpan paikka. Kuva: 10.9.2010, kuvaaja Heikki Hanka.

Tänä päivänä Ekolan torpan rakennuksista ei ole jäljellä kuin sammaloituneita kiviä. Paikka on suurelta osin metsittynyt ja näyttää hyvin erilaiselta jos sitä verrataan Gallénin teosten avaraan pihapiiriin ja järvelle avautuvaan näkymään.

Ekolan torpan paikka. Kuva: 10.9.2010, kuvaaja Heikki Hanka.

[/tab]

Gallén kuvasi Ekolan torpan rakennuksia muun muassa teoksissaan: Ekolan torppa ilta-auringossa (1889) ja piirroksessa Axel soutaa Jamajärvellä kohti Ekolan torppaa

Ekolan torpan paikka. Kuva: 10.9.2010, kuvaaja Heikki Hanka.

Ekolan torpan paikka, näköala järvelle päin.

Ekolan torpan paikka. Kuva: 10.9.2010, kuvaaja Heikki Hanka.

Ekolanniemen edustalla oleva Aino-saari.

Kuva: 10.9.2010, kuvaaja Heikki Hanka.

Huhkojärven länsirannalla, Ekolanniemestä etelään sijaitsee jyrkkä rantakallio, ns. Pirunkallio. Tarinan mukaan Gallén aikoi veistää kallioon pirun kasvot. Lähde. Gallen-Kallela 1924, 202; Gallen-Kallela-Sirén 2001, 114.

Kuva: 10.9.2010, kuvaaja Heikki Hanka.

Huhkojärven rannalla sijaitseva ns. Pirunkallio.

Kuva: 10.9.2010, kuvaaja Heikki Hanka.

Katso myös

360 asteen videoklippi Ekolan torpan paikasta. Syksyn 2010 dokumentaatiomatka, kuvaaja Antti Vallius.

Sijainti kartalla (suurinpiirtein)

 

Huhkojärvi

Tekstit: FM Antti Vallius, 2011


Keuruun Huhkojärvi, Gallen-Kallela: Kullervon kirous

» Gallen-Kallela Huhkojärvellä

» Maalauksen maisema

» Kuvalliset elementit


Akseli Gallen-Kallela: Kullervon kirous (1899). Öljy kankaalle, korkeus 184 cm, leveys 102,50 cm. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Valtion taidemuseo / Kuvataiteen keskusarkisto, Hannu Aaltonen.

Painetut lähteet:

Gallen-Kallela, Akseli. Kallela-kirja. Iltapuhdejutelmia. WSOY. Porvoo.

Gallen-Kallela (2005)

Gallen-Kallela-Sirén (2001)

Heinänen, Seija (2011). Matkoja maisemaan – Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonen Keski-Suomessa. Teoksessa: Tunne maisema (toim. Pauline von Bonsdorff, Seija Heinänen ja Virpi Kaukio). Maahenki Oy. Helsinki.

Ilvas (2000)

Ilvas (2008)

Karvonen-Kannas (2004)

Okkonen (1961)

Pitkänen (2008)

Ringbom (1984)

Wahlroos (2004)

Painamattomat lähteet:

Suullinen tiedonanto: Saukkomaa, Ritva 11.9.2010 Huhkojärvi.

ISSN-L 1799-6929

Maisemapaikka-hanketta ovat tukeneet

Keski-Suomen ely-keskus (ympäristökasvatushanke)

Jyväskylän taidemuseo

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto

© 2012- Jyväskylän taidemuseo/ Tunne maisema -projekti